Kuvista saattaa arvata, että tähän asuntoon on muuttanut nainen :) Ja kyllä. Päätös on tehty ja perhe muuttaa nyt sitten
kuitenkin kokonaisuudessaan Helsinkiin. Tuntuu hurjalta, sillä nyt ensimmäisen kerran hyppään tilanteeseen jossa omat työkuviot ovat hyvinkin auki. Töitä kun olen painanut 14-vuotiaasta tähän asti kesät talvet, koulun ohellakin aina.
Kyllä otti koville tehdä päätös luopua ihanasta työpaikasta ja asunnosta!
Rag Rug muuttaa siis Helsinkiin. Pari kuukautta on vielä asunto ja työ Turussakin, mutta pääosin asuminen tapahtuu pääkaupungissa jo nyt. Toki Turussa piipahdetaan aina kun vaan mahdollista, sillä rakkaat ystäväthän sinne jää! Ja onhan se Turku hieno paikka. Siellä on aivan oma rauhaisa tunnelmansa ja tuntuu siltä että paljon hyvää on juuri nyt puhkeamassa kukkaansa muotoilun saralla. Sitä olisimme halunneet olla tiiviisti mukana rakentamassa.
Mutta joskus pitää olla rohkea ja hypätä... Eikä mikään ole tärkeämpää kuin se, että saa olla toisen mukana ja tukena ihan siinä perusarjessa. Sehän sitä parasta on. Ja niistä työjutuista. Niitä elämä on aina heittänyt eteen ja mitä mielenkiintoisimpia vielä!
Tyyny sohvalla Saana & Olli
naulakko, kuppi ja lautanen kirpparilta
Mallasjuoma-laatikko, seiskatuoli,
pöytä ja sohva lainassa saaristosta
pahvilaatikot Ikea
Teeliina Polkka Jam
osallistu liinan arvontaan
täällä.
★